*

Vasuri Jaska Rohkeutta on välittää.

Verottajan oudot kuviot - osa II

Kirjoitin 10.12.2014 blogin "Verottajan oudot kuviot". Sain kirjoituksestani runsaasti hämmästeleviä kommentteja täällä ja kasvotusten. Laitalukien menettelyä pidettiin outona. Osa hämmästeli myös sitä, että vasuri valittaa veroista, vaikka kyse oli sen oikeudenmukaisuudesta. 

Menettely on sellainen, että verotuksen oikaisulautakunta tekee päätöksen verovelvollisen oikaisuvaatimuksesta. Jos siihen ei ole tyytyväinen voi valittaa hallinto-oikeudelle. Tästä valituksesta hallinto-oikeus pyytää verottajalta (Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö) vastineen, jonka antaa veroasiamies. Tähän verottajan vastineeseen valittaja voi antaa edelleen vastaselvityksen. 

Tästä tässä kirjoituksessani on kyse - vastaselvityksestä. Yleisen mielenkiinnon johdosta julkaisen sen tässä kokonaisuudessaan ilman liitteitä, asiakirjatunnuksia ja  ilman muita henkilöitä, kuin itseni. 

VASTASELITYS VERONSAAJIEN OIKEUDENVALVONTAYKSIKÖN VASTINEESEEN

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö asiamiehenään (........) on antanut allekirjoittamattoman vastineensa (pmv) verovalitukseeni verotuksen oikaisulautakunnan päätöksiin nro:t yksi, kaksi ja kolme. Jäljempänä käytän termiä ”veroasiamies tai asiamies” viitatessani vastineen sisältöön ja perusteluihin.

Veroasiamies viittaa vastineessaan (s.2) vain oikaisupäätöksiin vuosilta 2008 – 2009. Samalla asiamies kuitenkin sivuuttaa sen seikan, että jo vuoden 2006 verotustani muutin verottajan vaatimuksesta yhtenäistämiskäytäntöjen mukaiseksi. (Oma verovalitus s.3). Vuoden 2007 matkakulut verottaja taas hyväksyi säännönmukaisen verotuksen puitteissa.

Taustatiedoissa (s.2) veroasiamies toteaa yksioikoisesti, että olen työskennellyt Ivalon ja Saariselän alueella, vaikka oikaisulautakunnankin päätöksessä vuodelta 2011 (s.1) todetaan, että ”olen tehnyt työvuoroja myös Napapiirillä Rovaniemellä”.  

Veroasiamies viittaa vuosien 2010, 2011 ja 2012 verotukseni käsittelyssä siihen, että ”Asiaa käsiteltäessä kävi ilmi, että Portti on asunut Ivalossa isänsä kuolinpesän asunnossa työviikkoina ja kulkenut sieltä töihin”.

Asiamiehen tulkinta on tarkoitushakuinen, eikä vastaa omaa käsitystäni. Asiamiehen tulkinta ”työviikoista ja asumisesta” on osoitus tästä. Verovalituksessani (s.2) itse käytin termiä ”olen voinut majoittua” ja kiistin, että kyseessä olisi vakituinen asuntoni. Ravintola-alalla kausi-, sesonki- ja osa-aikatyössä oikeampaa on puhua ”työvuoroista ja majoittumisesta”.

Edelleen veroasiamiehen käsitys siitä, että asia vasta tuolloin olisi tullut esille, ei pidä paikkaansa. Ainakin vuoden 2008 – 2009 oikaisuvaatimuksen yhteydessä puhelinkeskustelussa kävimme läpi ”kotonakäyntikulut, perhesuhteeni ja asumiseni”. Tuolloin verottaja totesi, että ”parisuhteemme kestolla vuodesta 1991 lähtien on tässä (kotonakäyntikulujen verovähennysoikeus) olennaisempi merkitys, kuin yhteisen lapsen puuttumisella” (puhelinkeskustelu, jota ei ole dokumentoitu ja kirjattu päätökseen).

Tämä dokumentoinnin ja perustelujen puuttuminen oikaisupäätöksessä on oikeusturvani kannalta päinvastoin arveluttavaa.  Eikä niin, kuin veroasiamies vetoaa (s. 4), ettei näihin oikaisupäätöksiin voisi vedota, koska minun ”perhe- ja asumistilannetta ei ole riittävästi selvitetty”.

Veroasiamies ei voi tietää, eikä ole voinut vedota minkäänlaiseen dokumenttiin, että hän voisi kiistattomasti todeta, ”että ei ole riittävästi selvitetty”. Mihin asiamies perustaa väitteensä? Kyse on lähinnä veroasiamiehen mielipiteestä ko. asiassa, eikä sitä tule näin ottaa päätöksenteossa huomioon.

Oma tulkintani asiasta on todennäköisempi. Ei ole yleisen oikeuskäsityksen ja verotuskäytännön mukaista, että jo vuodesta 2006 lähtien toteutettuun henkilöverotukseni perusteisiin mahdollisesti liittyvät virheellisyydet ja ongelmat verottaja toteaisi vasta nyt kyseessä olevien vuosien kohdalla.

Verotuskäytäntöön viitaten veroasiamies (s.5) verovalitukseni perustelusta huolimatta pitäytyy edelleen virheelliseen tulkintaan, että minulla olisi Ivalossa ”vakituinen työpaikka” ja ”(todellinen) asuinpaikkani on Ivalo”.

Vuonna 2010 majoituin Ivalossa työvuorojen aikana 153 vuorokautta, ja asunnollani Rovaniemellä 212 vuorokautta. Vuonna 2011 Ivalon majoittumisia tuli 144 vuorokautta, ja Rovaniemellä 221 vuorokautta. Vuoden 2012 aikana Ivalon majoittumisia on 159 vuorokautta, ja Rovaniemellä asumista 206 vuorokautta (lähde oma työaikakirjanpito). Tästä ei mitenkään voi vetää sellaista johtopäätöstä, että ”todellinen asuinpaikkani on Ivalo”, kuten veroasiamies on yksiselitteisesti tulkinnut.

Verohallinnon ohjeissa todetaan vakituisesta asunnosta, että se on asunto, jota käytetään verovelvollisen tai hänen perheensä pääasiallisena asuntona eli kotina. Perheellä voi yleensä olla vain yksi vakituinen asunto.” Kohdallani tämä veroasiamiehen tulkinta johtaa älyttömyyksiin. Minulla on vakituinen asunto Rovaniemellä, mutta ”todellinen asuinpaikkani olisikin Ivalo”.

Yleisen oikeuskäytännön ja hallintomenettelylain mukaan viranomaisen (myös veroviranomaisen) täytyy perustella ja dokumentoida päätöksensä. Kun näin vuosien 2008 -2009 kohdalla ei ole tehty, kyse on veroviranomaisen itse tekemistä laiminlyönneistä, joiden syntymistä en ole mitenkään voinut estää, ja joihin en ole voinut millään tavalla vaikuttaa.

Veroasiamiehen vetoaminen siihen, että ”virheellisesti toimitettu tai lainvastainen verotus ei kuitenkaan saa luottamuksensuojaa” (s. 5), eikä se siten olisi verovalitukseni kohdalla pätevä, on oikeusturvani kannalta vähintäänkin ongelmallinen. Oikeuden luottamuksensuojaan saa ”vain jos asia on tulkinnanvarainen tai epäselvä”.

Veroasiamies toteaa edelleen, että ”Tässä tapauksessa kyseessä ei ole tulkinnanvarainen asia. Aikaisempia vuosia 2008 -2009 koskevia virheellisiä oikaisupäätöksiä ei voida …pitää luottamuksensuojan perusteena”.

En ole mitenkään voinut tietää, että verottajan antamista neuvoista (v. 2006), ja omista päätöksistään (2007, 2008 – 2009) huolimatta verottaja olisi sittenkin menetellyt virheellisesti, jopa lainvastaisesti verotuksessani aina vuodesta 2006 lähtien. Oman käsitykseni mukaan tämä ennemminkin vahvistaa, kuin tekee luottamussuojaperiaatteen pätemättömäksi valituksessani.

Verotuksessani ko. vuosilta pitää toimia juuri päinvastoin, kuin veroasiamies tässä toteaa viitaten yhdenvertaisen kohtelun ja tasapuolisuuden vaatimukseen (s.5): ”Kun luottamuksensuojan antaminen merkitsee poikkeusta tästä periaatteesta, on luonnollista, että luottamuksensuojaa tulisi soveltaa rajoitetusti ja vain poikkeuksellisesti”. Valituksessani ja tässä vastaselvityksessä esittämistä perusteluista ja seikoista johtuen ”luottamuksensuojaperiaatetta” tulee valitukseni kohteena olevassa hallinto-oikeuden päätöksessä pitää pätevänä, eikä sitä tule kohdallani rajoittaa tai pitää mitenkään poikkeuksellisena.

Veroasiamies vetoaa KHO:n päätöksiin vuosilta 1987 II 582, vuodelta 1998 T 1429 ja vuodelta 2000 T 3300. Vuoden 1987 KHO:n päätöksen osalta totean, että minulla ja puolisollani on koko ajan ollut sama kotikunta ja sama asunto. Tässä tapauksessa sitä ei ollut.

KHO:n vuoden 1998 päätöksen osalta huomioni kiinnittyi siihen, että viikonloppumatkat oli hyväksytty vähennyskelpoisiksi, vaikka puolisoilla ei ollut yhteistä alaikäistä lasta, vaan jo täysi-ikäinen tytär. Lisäksi kotonakäyntejä oli hyväksytty kahdesti viikossa, vaikka verotusohjeissa hyväksyttäviksi katsotaan vain kerran viikossa. Johtopäätökseni on, että tässä päätöksessä täytyy olla siten muitakin perusteita, jotka veroasiamiehen vastineessa ei käy selville.

KHO:n vuoden 2000 päätöksen osalta totean, että siinä oli vuokrattu pysyvästi ”kerrostaloyksiö” ilmeisesti vakituista työpaikkaa varten. Kohdallani tuo samankaltainen pysyvä vuokraaminen ei taloudellisesti ja verotuksenkaan kannalta ole ollut mahdollista ja järkevää, koska tarvitsin majoitusta vain työvuorojeni puitteissa.

Lopuksi irrallaan tuosta varsinaisesta vastaselvityksen sisällöstä totean, että työntekijöiden kannattaa olla pirun tarkkoja suostuessaan pakosta tai omasta tahdostaan ottamaan vastaan työtarjouksia oman työssäkäyntialueensa ulkopuolelta, joka edellyttää kämppää pään päälle. Varsinkin jos ne ovat luonteeltaan ns. "epätyypillisiä työsuhteita. Osa-aikaisia-, sesonki-, kausi- yms työsuhteita.

Nolla-sopimukset ovat tässä touhussa todellisia sudenkuoppia ja johtavat vääjäämättä työntekijän kannalta katastrofiin. Tulet esim. etelästä kevääksi sesonkityöhön Lappiin. Purat tavarat kämppään, ja työnantaja ilmoittaakin, että työtunteja on tässä kuussa sitten nolla. Näinkin olen nähnyt käyvän.

Lainsäätäjäkin pääsee paljon helpommalla tavotteeseen työllisyysasteen nostamisessa, kun jättää vouhkaamisen "kepin ja porkkanan" kanssa vähemmälle, ja paneutuu viranomaistoiminnan mielekkyyteen näissä asioissa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

ulf fallenius

Sait esimakua verottajalta työntekijänä että mitä se on olla yrittäjä Suomessa ja sen takia yrittämistä vältetään koska se on veroepäselvyys alusta asti.Yrittäjällä ei aikaa yrittämiseen vaan kaikki aika menee verovalituksiin missä tarina loppuu konkurssiin.Paras tilanne on mennä sossuun ja ryhtyä elätiksi ei veromurheita eikä työntekijöitä vaatimassa kuuta taivaalta.

Käyttäjän jaakkoportti kuva
Jaakko Portti

Minulla on molemmissa rooleissa esimakua verottajasta - sekä työnantajana että työntekijänä.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Hyvin dokumentoitu, mitä ei voi juuri sanoa virkamiesten toiminnasta.

Toimituksen poiminnat