Vasuri Jaska Rohkeutta on välittää.

KUKA PUTOAA SILLALTA?

Silta 0591.jpg

Rovaniemellä on kuuluisa, jo juurtunut lenkkeilytapa Ounasvaaran ohella, ”Kolmen sillan” – lenkki, Ounasjoen- , Suutarinkorvan- ja Rautatiesillan kiertäminen. Se tuo henkistä ja fyysistä voimavaraa kiertäjälleen.

Päivittäin sadat rovaniemeläiset kulkevat aamuisin työmatkansa kävellen tai pyöräillen Rautatiesillan yli, kaksi kertaa päivässä. Hyvillä mielin sekä työpaikalle, että takaisin kotiin. Samoin opinahjoihinsa kulkevat opiskelijat, harrastustoimintaan rientävät lapset ja nuoret, keskikaupungille asioimaan tulevat yms. käyttävät ahkeraan väylänään Rautatiesillan kevyenliikenteen kaistoja.

Nykykunnossaan sillan kevyenliikenteen kaistat ovat suuri riski käyttäjilleen. Törröttävät naulat, repsottavat suojakaiteet, epätasainen ja talvella liukas lankkulaudoitus odottavat vain ”Murphyn lain” toteutumista. Silloin kaikki menee pieleen samalla kertaa! Kannattaakohan tuota odottaa.

Rautatiesillan kevyenliikenteen kaistat kaipaavat pikaista korjaamista turvallisuuden kohentamiseksi. Samassa yhteydessä niiden viihtyisyyttä ja käyttäjäystävällisyyttä voitaisiin lisätä valaistuksella ja leventämällä niitä. Tämä parannus- ja kehitystyö voisi olla yksi osa sitä kuuluisaa ”rantareittiä”.

"Repsottavat suojakaiteet"

Silta 035.jpg
"Törröttävät naulat"

Silta 050.jpg
"Ansa ohittajille"

Silta 041.jpg
"Ansa lemmikkieläimille"

Silta 026.jpg

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja