Teuvon ja Jussin toiminta sekä Soinin toverituomio
Soini osoittaa puolueessaan johtajuutta antamalla julkiset moitteet Hakkaraisen julkisuushölmöilyille, mutta samalla siunaa hiljaisuudella Halla-ahon, Immosen ja Hirvisaaren poliittisen agendan.
Soini puolueineen moittii Teuvo Hakkaraisen ryyppyreissuja, minareetin rukouskutsuplagiointia ja puolueen imagon tahraamista. Kansanedustajaksi nousseen sahurin moukkamaista käytöstä on puolueen kannalta vaaratonta paheksua. On aika irvokasta, että vain Teuvo on puoluejohdoltaan korvapuustin saanut edustaja. Muiden osalta olisi aihetta ollut jopa kunnon ripitykseen. Se on kuulemma aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.
Esimerkiksi Halla-aho vähättelee ja kiistää olevansa Gates of Wiennan kirjeenvaihtaja ja kääntäjä. Ei ole tosin vaatinut tiedon oikaisemistakaan, ja nimensä poistamista listoilta. Eli tiesi. Ruohonen-Lerner taas ei tiennyt koko verkostosta höykäsen pölähtämää. Mutta tärkein - se Hakkaraisen ryyppyreissu paikallisessa oli kyllä kaikkien tiedossa. Se tuli koko porukalla toverituomioistuimessa käsiteltyä. Nyt Teuvo on ihmeissään - hänkö on ainut korvapuustin saanut, vaikka tekosista se on vähäisin. Epäreilua.
Monella suomalaisvaikuttajalla on ollut "kotiryssänsä" Tehtaankadulla. Arveluttava ja riskipitoinen järjestelmä. Myös ulkoministeri Kanervan tuhman tekstiviestittelyn yhteydessä pohdittiin sen turvallisuusriskiä Suomelle. Samaa pohdintaa olisi nyt käytävä hallintovaliokunnan puheenjohtajan yhteyksistä kansainväliseen äärioikeistolaiseen verkostoon.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Saa tässä itsekin hävetä kun on jonkinverran ollut mukana Hakkaraisvitsailussa ja antanut Soinille tuon mahdollisuuden "osoittaa johtajuutta" suhteessa harmittomaan Hakkaraiseen joka sentään kunnostautuu viihdealalla.
PS,sän anti Suomelle kun maa kamppailee talousromahduksen kynnyksellä on että Halla-aho hoitaa suomibrändiä kansainvälisessä mediassa.
Stella, tiedämmekö kaiken Hakkaraisesta..Mies on lähdössä Maltalle kielikurssille. Malta on englantilaisen EDL:n entisen johtajan olinpaikka, Maltalla on keskeinen sija kaikensorttisten "temppeliritareiden" ja äärioikeistolaisten lempipaikkana. Sahuri menee oppiin:D No, tämä oli tälläinen salaliittokevennys vakavaan aiheeseen liittyen.
Ja samaa mieltä, Hakkarainen on parhaimmillaan viihdyttävä. Immosessa, Hirvisaaressa ja Halla-ahossa näen vain kaikesta humoristisuudesta vapaata kylmäävää ihmisvihaa.
Persujen haukkuminen on jo loppuunkaluttu luu. Mutta siitä vaan, jos haluat tehdä itsesi naurettavaksi. Mutta älä odota että monikaan viitsii tätä lukea; minäkin lopetin ensimmäisen lauseen jälkeen ("äh, taas näitä...").
Anna tulla vaan, kaikki kerralla. Parit katkerat itkunsekaiset vihapuheet vielä niin ehkä se paha olo helpottaa sullakin. Kun olet valmis voit mennä pyyhkimään nenäsi.
Halla-aholla on äänestäjien tuki takana, samoin Soinilla. Ja niin on Perussuomalaisilla laajemminkin. Sekö pelottaa?
Voiko samaa sanoa Arhinmäki tai Niinistö? Arhinmäeltä lipesi heti hallitusneuvotteluiden jälkeen kaksi merkittävää kansanedustajaa ryhmästä pois - ja melkoinen määrä äänestäjiä siinä samalla. Vihreillä ei mene juuri sen paremmin, kannatus tippuu heilläkin. Ex-ministeri Sinnemäki sai tuta jopa omiltaan pj vaaleissa. Kumpikin puolue menetti ääniä eduskuntavaaleissa, kuten koko vasemmisto. Ymmärtäähän sen, että harmittaa. Voi voi.
--
US - kiitos jälleen kerran erittäin ansiokkaasta nostosta, tulipahan taas hyvä mieli palvelua kohtaan. Toimituksen linja ainakin näyttää selvältä. Seuraavaksi varmaankin saamme lukea jonkun yhtä pätevän noston liittyen vasemmistoon tai vihreisiin, eikö niin?
Mä en koskaan vilkaise nostoja! Miks ne on sulle tärkeitä?
Just. Ja mitähän se sulle kuuluu - eikö muutkaan saa, kun et sinäkään?
*huoh*
Meinaan vaan että se keskustelu mitä käydään on kai tärkeämpää kuin et jos sitä jotenkin mainostetaan nostoilla. Mä seuraan kyllä sitä ikkunaa missä on reaaliaikaisia tai uusimpia kommentteja. Voihan se olla sukupuolikysymys et status on tärkeää. Muuten on ihan tyhmää arvostella Puheenvuoroa eihän me esim makseta mitään siitä että kaikki tää on meidän käytettävissä.
"Juu statuspa hyvinkin, koska munat. Jepjep."
no se oli multa ohari. sori
Täällä Keski-Suomessa vihreiden kunnanvaltuutettu saa jo toisen rattijuoppoustuomion. Missa aina valppaat "vapaat toimittajat" nyt on?
Vihreiden puoluejohto vaikenee. Iltalehti ja Ilta-Sanomat vaikenee?
Missä vika? No kun se ei ole Perussuomalaisesta puolueesta.
"Muiden osalta olisi aihetta ollut jopa kunnon ripitykseen. Se on kuulemma aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."
Case closed.
Jaako Portti, heitetään pois tuo niskaköydenveto ja aletaan yhdessä vasemmistoliiton ja persujen kanssa korjaamaan tuo Suvi-Anne Siimeksen suomalaisten velkojen myynti Aktiv-Hansalle 5% pääoma-arvostaan.Kyseinen toimi saattoi poloiset elinikäiseen velkavankeuteen.Korjataan virheet, joita tekevällekin sattuu. Olipa sitten puolue mikä tahansa.Vai sattuuko?
Uutinen ja syytös Arhinmäen omasta vihapuheesta
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194688959768/artikkeli/arhinmaki%20osal...
Kylläpä mionä Jaakkona pitäisin suuni kiinni!
"– Missä on Holsti ja missä on Palo, Steen Steen Christensen, kuului Jokereiden kannustushuuto."
Arhinmäki on mielestäni oikein tyyppiesimerkki vasurien nykypolitiikasta.
On tänään tätä mieltä, huomenna ihan muuta. Menee ministerinä punaisissa tennareissa Savonlinnan oopperajuhlille, harrastaa itse vihapuhetta, niinkuin tuo yllämainittu + Halla-ahon arvostelu, joka on suurelta osin täysin aiheetonta ja perustuu vuoden 2006 kirjoituksiin.
Mutta näistä on nyt turha jauhaa. Suomi tulee olemaan jo tänä vuonna todellisten päätösten edessä EU-asioissa. Valitseeko Katainen agendansa mukaisen liittovaltiolinjauksen? Se tietäisi tämän sixpackin hajoamista ja monen muunkin asian muuttumista Suomessa.
Mutta se on PAKKO !
Tottakai sananvapaus kuuluu kaikille, mutta oletko todella sitämieltä, että vasemmistoliitto pystyy kokoomuksen käsikassarana hallituksessa ajamaan vähäväkisen kansanosan etuja todellisuudessa muuta kuin selittelemällä hallituksen saavutuksia.Rahanvalta vai periaatteet?
Tuolloin kun Arhinmäki huuteli roiseja loukkauksia hän oli Vasemmistonuorten pj, kaupunginvaltuutettu ja toimi tärkeässä lautakunnassa, eli tärkeissä julkisissa luottamustehtävissä.
Kritisoitu toiminta josta Halla-ahoa syytetään, on ajalta ennen hänen poliittista toimintaansa.
Minusta johonkin blogiin kirjoittaminen tai sen lukeminen on pienempi synti, kuin kevään arabimaiden kansannousuja edeltävien diktaattoreiden kättely. Monet tärkeässä tehtävässä olevat suomalaiset poliitikot syyllistyivät noiden "hyvin ystävien" tapaamiseen Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Tarja Halosta myöten. Nobelisti-ahtisaari otti vastaan Indonesian diktaattori Suhartolta mitalin. Tekeekö tämä näistä henkilöistä diktaattoreita tai osasyyllisiä murhiin joita ko. maissa tehtiin.
Älä Jaska hermostu ! :D
Luen ja kommentoin jatkossakin paljonkin sellaisia asioita, joista en pidä. Ja siihen minulla on oikeus.
Totta kai sinulla on sananvapaus niinkuin muillakin.
Ja politiikka kiinnostaa, vaikka se paljolti likaista onkin.
Tarkoitin tuolla sitä, että Halla-ahon kirjoituksen vuosiluku tekee hänen ja Arhinmäen vihapuheet samanarvoisiksi sillä ne ovat ajalta "oravanmetsästys". Kuitenkaan harvempi arvostelee Arhinmäkeä vihakirjoittelusta samassa määrin kuin Halla-ahoa!
Eli miksi jauhaa asioita, jotka ovat vanhoja. Vai onko sinulla aikakone käytössäsi, jolla he voisivat käydä korjailemassa töppäilyjään nykyajattelunsa tasolle?
Eiköhän sinunkin, kuten Halla-ahon ja Arhinmäen kannattaisi keskittyä oleellisempaan? Olethan aktiivipoliitikko.
Lopuksi toivotan sinulle jatkuvaa menestystä kaikessa, mihin elämässäsi ryhdyt!
Reino Toivanen:
"Tarkoitin tuolla sitä, että Halla-ahon kirjoituksen vuosiluku tekee hänen ja Arhinmäen vihapuheet samanarvoisiksi sillä ne ovat ajalta "oravanmetsästys". Kuitenkaan harvempi arvostelee Arhinmäkeä vihakirjoittelusta samassa määrin kuin Halla-ahoa!"
Kun Arhinmäeltä on kysytty kannanottoa jalkapallohuutoihin, on hän itsekin todennut ne epäasiallisiksi ja tyhmiksikin.
Esim: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011073014128158_uu.shtml
En itse näe syytä arvostella Arhinmäkeä siitä että hän pitää epäasiallisia jalkapallohuutoja epäasiallisina, vaan olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Jaan monet Vasemmistoliitolle tärkeät asiat. Valitettavasti useimmat niistä ovat Vasemmistoliitolle populistisia lupauksia kansalle äänten keräämiseksi vasemmistolle ja kaupankäyntitavaraa ay-byrokraattien vallan turvaamisessa. Maahanmuuttoa Vasemmistoliitto pitää tärkeämpänä kuin oman maan kansalaisten hyvinvoinnin turvaamista.
Tärkeintä on kuitenkin maan itsenäisyyden säilymisen ja itsemääräämisoikeuden puolustaminen suhteessa EU:iin, sekä kansallisvarallisuuden puolustaminen. Suomi on lupautumassa sotakorvauksiin joita siltä vaaditaan. Keski-Euroopassa on sodittu viime kädessä taloudellisista syistä vuosituhansia jo heimoajoista lähtien. Nyt Suomi on antautumassa vapaaehtoisesti ja joutuu ikuisiksi ajoiksi maksumiehen asemaan. Happamat kiitokset vasureille. Olen valmis sietämään paljonkin siitä hyvästä, että on puolue joka vielä ajattelee ja jolla on selkärankaa. Vasurit pettivit äänestäjänsä, eivätkä siitä selviä höpisemällä kansainvälisyyttä.
Mitäs tuossa anti-jihad sivustossa nyt sitten on ihmeellistä? Onko mielestäsi väkivaltaista uskonsotaa vastaan taisteleminen poliittisin keinoin jotenkin huono homma?
Selvennätkös hieman.
Mielenkiintoista mainita kotiryssät viestissä, josta huokuu kaipaus aikaan, jolloin Suomessa oli kirjoittajan kannalta mieluinen Suomen Virallinen Totuus, että maahanmuutto on pelkästään positiivinen asia. Kehtaisinpa jopa väittää, että kaimani mielestä ei olisi hullumpi ajatus, jos poliitikoilla olisi kotivassari kertomassa, että maahanmuuttopolitiikkaan muutosten ajaminen on rasismia ja vihapuhetta.
Perustelu seuraa. Mitkä näistä ovat seurausta siitä, että Halla-aho on kritisoinut Suomen maahamuuttopolitiikkaa?
a.) Norjan tragedia
b.) Suomen nouseva äärioikeisto
c.) Yhden totuuden monikulttuurisuuspolitiikan heikentyminen, ja siitä seurannut sitä kannattaneiden puolueiden äänimäärän väheneminen
Miettikää nyt oikein tarkkaan syy-seuraus-suhteita, ihan aikuisten järjellä, niin keksitte, mistä Halla-ahoon kohdistunut ajojahti johtuu.
Koko viimeaikainen vouhotus "vihapuheista" - yhtä paljon lehdistön keksimä uudissana kuin "salarakas" - on jatkoa aiemmille rasismipuheille, ja yhtä vähän totta.
Kansainvälistä solidaarisuutta janoavat ihmiset eivät vain kestä ajatusta, että Suomi ei voi puhtaasti taloudellisista syistä ottaa vastaan määrättömästi ihmisiä, joiden nettotuotto kansantaloudelle on negatiivinen, mutta koska matematiikkaa vastaan on paha argumentoida, ainoaksi keinoksi jää mustamaalaaminen ja poliittiset oikeudenkäynnit.
Niin, samat sivut ja jopa osallistui niiden tekemiseen, So what?
Jaakko Portti on kait samat kirjat (Marx ja Engels) lukenut kuin toveri Stalin ja toveri Mao, sinä sitten kuulut automaattisesti sitten niihin terrorihallitsijoiden tukevien sakkiin.
Baader Mainhof ja punainen prikaati kuuluivat myös niihin.
Ei ollut Internet siihen aikaan, mutta oletan että olisitte olleet Facebooktoverit.
"enkä silti katso kuuluvani "niiden sakkiin"." Ei tietenkään
Minusta tässä viime aikoina on vain liika demonisoiltu, tuntuu kun EU:n kriittiseen blokiin on hyökkäys meneillään koko EU:n alueella, muka äärioikeisto.
Norjan tragediasta otetaan kaikki irti, yrittävät Breivikin avulla pelastaa uppoava EU:ta.

Kommentoi 36 kommenttia