Soini väistelee vastuutaan
Jussin erottaminen perussuomalaisten eduskuntaryhmästä on tuskin pelkästään läpihuutojuttu. Soinin tuomio on jo julistettu, ennenkuin eduskuntaryhmä ehti "kissaa sanoa". Tässä tuomioprosessissa Halla-Aho saa muodollisen oikeusturvansa nimissä pitää puolustuspuheensa, mutta johtajan tahto tulee toteutumaan. Tällainen kysymättä runnominen herättää varmuudella muissa ryhmän jäsenissä närää. Koko ryhmä viettää torstaipäivän Soinin sulkeisten merkeissä - tahtoen tai tahtomattaan - mutta viettää kuitenkin.
Puolueensa itseoikeutettuna ja -valtaisena johtajana Timo voi sulkeisensa omilleen pitää. Samalla kuitenkin ihmettelen sitä, että YLE:n uutisen mukaan päätös Halla-ahon asemasta hallintovaliokunnan puheenjohtajana olisi sen sijaan koko eduskunnan käsissä. Onko Timoa nyt ymmärrettävä niin, että hänen luottamuksensa Halla-Ahoon on mennyt vain perussuomalaisten eduskuntaryhmän toiminnassa. Mutta hallintovaliokunnan osalta Timo pesee kätensä. Näinhän ei ollut eduskunnan järjestäytymisen yhteydessä. Tuolloin puolue nimenomaan piti kiinni siitä, että on täysin perussuomalaisten oma asia ketä he esittävät valiokunnan puheenjohtajaksi. Henkilöstä pidettiin kynsin hampain kiinni, vaikka se muissa eduskuntaryhmissä arvostelua herättikin.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
http://investmentwatchblog.com/greece-deputy-pm-warns-of-tanks-in-the-st...
Tankit kadulla ei ollut alunperin Hala-ahon ajatus, sen toi esiin Pangalos 27.07.2011.
Näyttää siltä, että Jussi Hala-aho lukee joitain muutakin kuin Perussuomalainen ja Helsingin Sanomat.
Perhaps you should try to learn the nuances in Finnish language as well?
It requires somewhat deeper knowledge and understanding of a language, its influence in a country's history and how it may or may not reflect to how people perceive life in the planet...
Hämmentävä juttu. Mitteepä tuohon muutakaan ossois sannoo, näin ulkopaikkakuntalaisena.
Kerroppa kun olet Vasemmistoliiton edustaja miten Vasemmistoliitto äänestää Perustuslain muutoksesta. Luulisi vasemmistoliittolaisen tietävän kun tietää toisenkin puolueen asiat:
Vanha perustuslaki : "Suomi on täysivaltainen tasavalta" Nyt siihen on tulossa lisäys "Suomi on Euroopan Unionin jäsen".
Perustuslsain 95. pykälään on tulossa maininta, että eduskunta voi kahden kolmasosan enemmistöllä siirtää Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan Euroopan Unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle.
Kiitos. Meneekö Vasemmistoliitto Kokoomuksen ja Rkp:n kelkkaan taas?
Eli Kreikassa eikä Iltalehdessä ei kerrota mitään Suomen perustuslain muutosesityksestä. Sitäkö oli tarkoitus korostaa?
Etkö tiedä että monille tämän palstan ps-uskovaiselle se on kova kundi, joka osaa vaihtaa puheenaihetta. Demokratian yksi peruskivi on se että asiat päätetään keskustelujen ja äänestysten avulla jolloin hyvä keskustelukulttuuri on hyve. Ikävä kyllä kunnianhimoa tuolla keskustelukulttuurin saralla ei aina löydy tuolta nimetyltä taholta.

Kommentoi 7 kommenttia