Vasuri Jaska Rohkeutta on välittää.

Kahden Paavon loukku

Vasemmistoliitto on hankala puolue. Ehdokkaan valintaprosessi näytti venyvän ylipitkäksi. Eivätkö ne osaa päättää? Poteeko puolue verenvähyyttä? Jahkailijat eivät osaneet arvioida, olisiko naisehdokkaalla vai kulttuuriehdokkaalla sijaa varsinaisessa ehdokasrivistössä. Tältä se sivusta katsottuna näytti.

Pakotetaan Paavo (se kolmas), koska muita ei ole, paitsi se Popedan Paavo. Keksitään valintaperustelut sitten myöhemmin. Mediakin on viisaudessaan, ja varmemmaksi vakuudeksi julistanut, että Arhinmäki on ehdokkaana velvollisuudesta, pakotettuna, tai sitten "muuten vain".

Jo nimetyistä Keminmaan Paavo olisi ollut lappilaisen vasemmistolaisen näkökulmasta varsin luonteva valinta.  Vasemmistoliiton ehdokasvalinta asetti tuon arvion uuteen järjestykseen. Toiselle kierrokselle hänen on nyt yllettävä omillaan. Samoin vanhojen herrojen nuukahtanut muistelukampanja ("mitä minä sanoin jo silloin") tulee selkeämmin äänestäjien näkyville.

Arhinmäen omaleimainen ja erottuva ehdokasprofiili tuo hyvän tuloksen myös pohjoisesta, kunhan sanomaa ei suunnata vain etelän äänestäjäkunnalle. Arhinmäen esiin nostamat kolme asiakokonaisuutta puhuttelevat myös Lapin äänestäjäkuntaa:

  1. Korostetaan YK:n roolia globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Rauhanturva-asioissa toimitaan YK:n, eikä NATO:n kautta.
  2. Puututaan nousevaan rasismiin, vihaan ja hyljeksyntään erilaisia vähemmistöjä kohtaan. 
  3. Huolehditaan yhteiskunnan tasa-arvoisuudesta, ja pienituloisempien aseman parantamisesta.
Näitä asioita korostava ehdokas käy myös pohjoisen äänestäjälle, ettei tarvitse turvautua Kekkosen muisteluun.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän partalainen kuva

Väyrynen olisi kelvannut vl:lle ehdokkaaksi?
No eihän tuossa mittään, kelpasihan Kekkonenkin aikoinaan, niin skdl:lle, kesk, kuin kokoomuksellekkin, sama ukko?!
Toiovottavasti Arhi Paavo syö Väyryseltä sen verran, että Soini nousee toiselle kierrokselle, että saadaan aito hallitus vastaan oppositio asetelma, myös presidentin vaaleihin!

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Varsinkin Soini saa tulla toimeen omiensa kanssa. Vierastan kyllä sitä, että hallitus kontra oppositio asetelma sotketaan pressavaaleihin.

Tuon logiikan mukaan ei haittaa millainen tuleva pressa on, kunhan se toivojan kannalta on vain oikealta puolelta.

Käyttäjän partalainen kuva

Kaikki luvalliset konstit on syytä ottaa käyttöön!
Presidentinvaalit on oiva tilaisuus, kertoa mielipide tehdystä hallitusratkaisusta ja noudatetusta -politiikasta.
Eiköhän mitata hallituksen luottamus, samalla kertaa!

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Hallitusratkaisun kanssa ei tartte elää, kuin enintään neljä vuotta. Presidentin toimikausi kestää kaksi vuotta pidempään.

Olet näköjään ymmärtänyt prs.vaalit täysin väärin.

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Tuossa suhteessa moitinkin Paavoa pehmoilusta. Turtolan Paavo sai sentään sakkotuomion, ja Keminmaan Paavo maksoi jalasmökkihuijauksesta. Tämä nuorin ylsi vain kiinniotetuksi.

Kaikista presidentinvaaliehdokkaista 37,5% ovat Paavo nimisiä!

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Paavo Tapio, Paavo Matti ja Paavo Erkki. 1941, -46 ja -76. Turtola, Keminmaa ja Helsinki.

Käyttäjän henry kuva

Niin, kyllähän tuo Arhinmäen mukaanlähtö rokottaa Väyrystä.
Ja koska ainoastaan Väyrynen ja Soini kisaa toisesta kierroksesta Pahvia vastaan, on selvää että Arhinmäki auttaa Soinia.

Ensimmäisellä kierroksella Pahvi näyttää olevan ykkönen ja naistenlehdet + Apu ja Seura pitävät huolta siitä, että hän pysyy ykkösenä.

Henry

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Varmaan niin, että Arhis rokottaa pohjoisessa Väyrystä ja etelässä Soinia. En olisi niinkään varma, että lupa toiselle kierrokselle heltiäisi ainoastaan näille kahdelle.

"Pahvin" jälkeen aika tasaista. Vielä on liian aikaista sanoa mitään täysin varmaa. Oma tämän hetken arvioni on, että Lipposen kampanja on nyt suvannossa tai taantumassa. Väyrynen on vahvistuvassa nosteessa. Soinin kohdalla paikallaan junnaamista - levy naksuu samassa kohtaa. Biaudet ja Essaya naisehdokkaina, ja Haavisto profiilillaan nojaavat uskollisiin kannattajiinsa.

Arhinmäen kannatuksen laajuudesta on enemmän kysymysmerkkejä, kuin vastauksia. Kampanjahan ei ole itseasiassa vielä edes käynnistynyt.

Käyttäjän harmaasusi kuva

Arhinmäki on jo myöhässä näissä kisoissa.
Turhan pitkään käänteli parempaa takkia
ylleen.
Mutta nytpä on garderoopi nähty. Ei tämä
enää kauaa kestä - alle 50 vuorokautta,
niin paavot järjestyksessä.

Paavo kun paavo - reppu kun reppu!

supizeniläinen kotiäiti, Harmaasusi™

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Tai sitten juuri sopivasti loiskahti, jotta seisova vesi liikkuisi - tapahtuisi edes jotain. Höpöksihän se menee, jos seurataan kuka toivottaa Jumalan siunausta ja kuka vain siunausta.

Tai, jos todella on myöhässä, niin juoskoon perässä. Näinhän se opettajakin aikoinaan neuvoi, kun oppilas ilmoitti, että hän on pudonnut kärryiltä.

Käyttäjän kaunaherra kuva

Väyrynen on Paavoista vasemmistolaisin, Lipponen oikeistolaisin. Arhinmäki siihen väliin sijoittuva pyöröovi.

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Hyvää sanailua, mutta ei vastaa todellisuutta.

Käyttäjän VILENIN kuva

Arhinmäki aloitti jo vaalityönsä silloin kun hän erotutti eduskuntaryhmästään kaksi kansanedustajaa ja varsin negatiivisissä merkeissä.

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Tässä vahvistus Remeksen väitteeseen. Juuri näin on - "varsin negatiivisissä merkeissä".

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2689905/mustajarvi-kannattaa...

Nyt todellakin valitaan pressa kuudeksi vuodeksi. Kaikkien muiden asioiden sekoittaminen siihen on, kuin heittäisi hiekkaa kirkkaaseen veteen.

Käyttäjän VILENIN kuva

Mustajärvellä on yksi ääni mutta hänen kannattajillaan on paljon,puhumattakaan muista.

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Nyt en ymmärrä noiden kahden kommenttisi logiikkaa.

Väitteesi mukaan Arhinmäki aloitti kampanjansa negatiivisissä merkeissä erotuttamalla ryhmästään kaksi edustajaa, joista ainakin Mustajärvellä on (vain) yksi ääni, mutta hänen kannattajillaan paljon, puhumattakaan muista (joilla ilmeisesti on kannattajiakin enemmän ääniä).

Sinulla, minulla, Mustiksella, kannattajilla ja "puhumattakaan muista" - helläkin on vain yksi ääni.

Käyttäjän VILENIN kuva

Suo anteeksi jos en voi laajentaa ymmärrystäsi!

Käyttäjän partalainen kuva

Mustajärvikään ei kykene ohjaamaan äänestäjiään, hänet ryhmästä ulos potkaisseen Arhinmäen taakse.
Eihän ihmiset sokeita ole vasemmistossakaan!

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Ihmisten ohjailu ei yleensäkään ole tätä päivää. Mustis on Vasemmistoliiton täysivaltainen ja -päinen jäsen.

Ohjailu ja ohjeistus on nykyään keskittynyt lähinnä Ruohonen-Lernerin kontolle.

Käyttäjän saarinenj kuva

Eiköhän aika ole jättänyt jo vanhemmat Paavot, ei Paavojen mukanaolo ole enää tärkeää, muutkin osaavat hoitaa ulkopolitiikkaa ja virkamiesten nimityksiä,Paavot jättäkää politiikka rauhaan ei teitä enää tarvita "pressana".?

Kyllä Paavo Väyrynen on ylivoimainen näistä ehdokkaista.
Ajattelin äänestää Niinistöä, mutta parin keskustelun jälkeen näyttää Väyrynen olevan kaikkein paras lähes kaikilla osa-alueilla.

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Ennen Arhinmäkeä näin oli omakin käsitykseni nistä ehdokkaista, jotka olivat mukana.

Käyttäjän kyy kuva

Ensimmäisellä kierroksella mielestäni kenenkään äänestäjän ei pitäisi taktikoida, vaan äänestää oman aatteensa mukaan riippumatta siitä, onko ehdokkalla mahdollisuuksia presidentiksi. Ei taktikointi mihinkään johda tilanteessa, jossa on seitsemän oikeistolaista ehdokasta.

Paavo A on ainoa vasemmistolainen ehdokas, joten mielestäni kaikkien vasemmistolaisesti ajattelevien pitäisi äänestää häntä riippumatta omasta puolueäänestämisestään, ja viittaan tällä nimenomaan vasemmistodemareihin.

Sinänsä olisi hauskaa nähdä Niinistö ja Arhinmäki vastakkain toisella kierroksella, vaikka lopputuloksen tietää jo etukäteen. Soinin ja Niinistön vaaliväittelyt olisivat varmasti kansanhuvia, mutta kumpaa vasemmistolaiset silloin äänestäisivät?

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Hyvä toimintalinja meille kaikille ensimäisellä kierroksella. Toistahan ei vielä kannata edes spekuloida, kun sen kierroksen osallistujat ovat kaikki täysin auki, ja ovat jokainen ensimmäisen kierroksen armoilla.

Käyttäjän perttivaananen kuva

Älä viitsi Jaakko Portti tyhmiä kirjoitella!

Vasemmistoliiton, mikäli se ajattelee Suomen etua, kannattaisi ryhtyä kannattamaan jo ensimmäisellä kierroksella Paavo Väyrystä niin kuin ne oikeat kommaritkin luultavasti tekevät. Arhinmäen tukeminen vain vahvistaa sekä Paavo Lipposen että Sauli Niinistön noiden Suomen syöjien mahdollisuuksia päästä toiselle kierrokselle.

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Jaakko saa kirjoitella "tyhmiä" jos haluaa. Vasemistoliitolla on yhtäläinen oikeus asettaa oma nuori ja räväkkä vaihtoehtonsa. Vai väitätkö, ettei Arhinmäellä ole ominaisuuksia, joilla nuukahtanut muistelusessio muuttuu aidoksi kampanjoinniksi eri vaihtoehtojen välillä.

Käyttäjän joukopiho kuva

Juuri näin.

Ei tässä kannata nyt tehdä puoluepolitiikkaa vaan äänestää heti sellaista ehdokasta, jolla on reaalisia mahdollisuuksia voittaa Suomen euroon viejät, Niinistö ja Lipponen.

Eli Paavo Väyrynen voittoon jo ensimmäisellä kierroksella ja ainakin se on varmistettava, että Väyrynen on toisella kierroksella. Mutta se varmistaminen ei tapahdu periaatteesta Arhinmäkeä äänestämällä. Kyllä tennaritossu Arhinmäki ehtii myöhemminkin presidentiksi, jolloin hän on jo varmaan oppinut käyttämään kunnon kenkiäkin.

Käyttäjän jaakkoportti kuva

Eli tarkoitushakuisuusko olisi tärkeämpää, kuin eri vaihtoehtojen mahdollistaminen. Nuori miesehdokashan vaihtoehdoista puuttui.

Ei ole minun rooli varmistaa erikseen kenenkään ehdokkaan pääsyä toiselle kierrokselle. Se on jokaisen ehdokkaan oma asia.

Kenkäasia on sivuseikka, paitsi että tennarit ovat kunnon kenkiä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja