*

Vasuri Jaska Rohkeutta on välittää.

Kaikki blogit puheenaiheesta Toimeentulotuki

Lapsilisät pois kaikilta!

Aikoinaan kun Suomessa alettiin maksaa lapsilisää niin yksi tärkeä syy oli saada syntyvyys nousuun. Nykyinen lapsilisän taso ei kannusta edes rikkaita synnytystalkoisiin. Köyhiä se kannustaa vielä vähemmän koska todellinen ja aito köyhä saa toimeentulotukea ja lapsilisä täysimääräisesti vähentää tuota tukea - yleensä.

Tänään: Tulottomien määrä kasvaa - miksi?

Kuten olemme uutisista kuulleet ja lehdistä lukeeneet niin täysin tulottomien talouksien määrä on rajussa kasvussa.

Täysin tulottomaksi katsotaan talous jonka ainoita tuloja ovat toimeentulotuki ja asumistuki, sekä mahdollinen lapsilisä ja elatustuki.

Asumistuki, lapsilisä ja elatustuki ovat kaikki sellaisia tuloja jotka täysimääräisesti vähentävät maksettavan toimeentulotuen määrää.

 

Tositarina toimeentulotuesta

Tämä on siis erästä porilaista toimeentulotukiasiakasta koskeva tositarina asiassa josta on saatu Turun hallinto-oikeuden päätös alkuvuodesta 2017. Tarinan tapaus on sattunut tammi-maaliskuussa 2016.

Tositarina

Täysin tulottomia talouksia Suomessa jo 47000

Kelan mukaan täysin tulottomien kotitalouksia määrä Suomessa on kasvanut rajusti. Vuonna 2013 täysin tulottomia talouksia oli n. 20750 kun niitä tämän vuoden heinäkuussa oli jo 47000.

Täysin tulottomaksi katsotaan sellainen talous jonka tuloina on vain toimeentulotuki ja asumistuki.

Mistä tulottomuus johtuu?

Lapsilisiä ei makseta kaikille lasten vanhemmille

Syntyvyys oli 1990-luvulla laskeva, 2000-luvulla nouseva ja nyt 2010-luvulla laskeva, eli syntyvyys on seurannut taloudellista tilannetta, ehkäpä pienellä viiveellä. Nykyinen näin alhainen syntyvyys on ollut 150 vuotta sitten, kun Suomessa oli nälkävuodet. Suomen väestö ei riittävästi uusiudu.

Tukikikkailua - julkinen asiakirja

"Omistusasunnosta voi hyödyntää vastikkeen ja vuokra-asunnosta vuokran asumiskuluiksi tukea laskettaessa, tämä on selkeä.

Pori - asumiskulut - toimeentulotuki

Tämä nyt on tavallaan pikkaisen vanha juttu koska kantelu jonka kopion jäljenpänä julkaisen on tehty jo vuonna 2016 kun toimeentulotuen myönsivät vielä kunnat. Mutta itse asia on edelleen ajankohtainen.

Seuraavansisältöinen asiakkaani tekemä kantelu on siis oikeusasiamiehen tutkinnassa. Uskon, että hän saa vastauksen kanteluunsa melko pian.

"Pyytäisin teitä lausumaan kantanne siitä onko asumiskulujen huomioiminen Porissa oikeudenmukaista ja yhdenvertaista?

Ihmisarvoisen elämän kustannukset?

Mikä on se summa jonka ihminen tarvitsee tullakseen toimeen? KHO:n mukaan tuo summa on 300e/kk. Pärjäisitkä sinä tuolla summalla - tuo summa koskee siis yksin asuvaa, jos sinulla on puoliso niin summa tippuu vielä tuotakin alemmas.

Tottakai sillä pärjää: yhteiskunta maksaa lisäksi kohtuullisen vuokran, terveydenhoidon, ja paljon muuta.

Osa ihmisistä on kuitenkin etuoikeutetussa asemassa: on kuntia joissa jaetaan ilmaista ruokaa köyhille. Kaikissa kunnissa tuollaista toimintaa ei ole. Ei ole koska asukkaita on vähän ja välimatkat pitkiä.

Ajatuksiani oikeansuuntaisesta perustulojärjestelmästä lyhyesti.

Tulevaisuudessa lähes kaikki saavat perustuloa

Pidän täysin varmana sitä, että Suomesta tulee tulevaisuudessa perustuloyhteiskunta. Perustulon avulla saadaan poistettua monia ongelmia. Varmasti tilalle tulee joitakin uusia ongelmia joihin ei perustulomallia luotaessa osata varautua.

 

Maahanmuuttajat?

Normaali työnteko ei enää kannata

Elämme yhteiskunnassa, jota ei ole suunniteltu ns. tavallisille, työssäkäyville (alemman) keskiluokan ihmisille. Tämä yhteiskunta on suunniteltu toimimaan varakkaiden sekä työttömien ehdoilla*. Jos ihmisellä on tarpeeksi varakkuutta, niin sitä varakkuutta on helppo tehdä lisää, jos vain viitsii ja haluaa. Jos taas ihminen on työtön ja vähävarainen, ei monenkaan työn vastaanottaminen ole mitenkään kannattavaa. Keskiluokka sen sijaan tekee työt, elättää itsensä ja perheensä ja siinä sivussa maksaa veroja, joilla elätetään muita ihmisiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä